Johdatin noita kylään päin, kyllä he sinne tästä osaisivat jo ilman minuakin. Minä liukenisin paikalta sitten siinä vaiheessa, kun minua ei enää huomioitaisi. Nuo ihmiset puhuivat jotain toisilleen takanani, mutta olin aivan omiin maailmoihini uppoutunut, joten mikäs siinä. Metsän reuna näkyikin jo, oltiinhan me sentään aika pitkään jo käveltykin. "Meillä on sitten pieni kylä. On siellä kauppa, baari ja ravintola. Ei lähinnä muuta", sanoin ja joukosta kuului ookoon kaltaista puhetta. "Onko teillä täällä kirjakauppaa?" Chopper kysyi joukosta. "Aa joo kyllä sekin löytyy", sanoin ja johdatin heidät kylän keskustaan. Siinä oli pienimoinen tori, jonka keskeltä löytyi suihkulähde. Siellä oli leikkimässä jälleen kylän nuorimpia. "Moikka Ami", sanoin eräälle tytölle. Hän oli ruokakaupan pitäjän tyttö, samassa kaupassa minä olin töissä. Kaikki kyllä tiesivät minun etsintäkuulutukseni, mutta ei sen perässä ikinä oikeastaan oltu edes. Kaupan pitäjä ei ilmeisesti pitänyt kuitenkaan minua parhaanakaan työntekijänä, sillä saatoin välillä varastaa itselleni sieltä jotain syömistä. Kuitenkin miehen vaimo käski pitää minut töissä, koska joskus isäni oli vaatinut heitä pitämään minusta huolen. Hän itse oli myöskin merirosvo, joten näin hänet viimeksi 3-vuotiaana, kun hän lähti jälleen joukkonsa kanssa merelle. Joskus vielä näkisin hänet, sillä niin hän minulle lupasi. Sitten, kun lähtisin täältä merelle. Vilkaisin tuohon porukkaan, kukaan ei enää tarkkaillut minua. Lähdin varoen hiippailemaan omaa taloani kohti. Samalla voisin käydä katsomassa, tarvittaisiinko kaupalla lisäapua. Raha alkoi olla taas vaihteeksi vähissä. 

Avasin taloni etuoven ja astelin sisään talooni. Näköjään merisotilaat olivat käyneet kääntämässä sen ympäri aivan totaalisesti. Kaikki tavarat olivat nimittäin aivan levällään ja vähäiset huonekalutkin siirretty paikoiltaan pois. Kävin hakemassa vähäiset rahani nopeasti, työntäen ne taskuuni. Astelin ulos mökkeröisestäni ja lähdin kauppaa kohti.

Matkalla törmäsin pari kertaa ihan kirjaimellisestikin, sillä ajatukseni harhailivat vain olkihatuissa, olivatko he oikeasti täällä vain lokitikun takia. Ehkäpä. Jatkoin kuitenkin aina kävelyäni, tavallisesta se minulle oli että törmäilen ihmisiin matkallani. Vilkaisin kirjakaupan ikkunaan päin ja samassa törmäsin jälleen.  "Anteeksi!" huusin nopeasti ja nostin katseeni törmäämääni ihmiseen. Tietenkin se sattui olemaan olkihattujen kokki, Sanji. "Ei se mitään neiti, minun vikahan se oli, kun en eteeni katsonut", hän sanoi ja repäisi kukan maasta, ojentaen sen minulle. "Ota vielä tämä kukkanen anteeksipyynnöksi", hän jatkoi ja minä kiitin hieman hölmistyneenä. Lähdimme kummaatkin jatkamaamme matkaamme sen kummempaa välittämättä. Parempi näköjään häneen törmätä, kuin vaikka Namiin. Huokaisin ja hymähdin hiljaa jatkaen matkaani. En usko, että he häiritsisivät tämän kylän eloa mitenkään erikoisesti. 

Astuin sisään kauppaan, mennen suoraan Carolin luo. "Moikka! Ootteko te kuullu niistä merirosvoista, jotka eilen illalla tuli tänne?" kysäisin häneltä, kuin ohimennen, mennen samalla hakemaan itselleni leipää ja vihanneksia. "Ai tänne on sellaisiakin tullut pitkästä aikaa", Carol sanoi ja vahti minua samalla, kun otin tavaroita käteeni. Kun uusi asiakas tuli sisään ja hän käänsi katseensa pois työnsin taskuuni muutaman omenan. Ei se nyt niin kauhea rikos ollut. Kävin maksamassa ihan ostamani ostokset, lähtien ne kädessäni ulos kaupasta. Voisin mennä vaikka metsän reunaan syömään ruokani, kuten yleensäkin. Huomasin kaikkien ihmisten parveilevan torilla, mukaan lukien tällä hetkellä myös osa olkihatuista. Ilmeisesti siellä oli menossa taas joidenkin katusoittajien konsertti tai niiden akrobaattien esitystä. He koittivat saada ihmisiltä rahaa esityksiltään, sekä huomiotakin. Huomasin torin laidalla muutaman merisotilaan vieläkin, joten menin nopeasti ihmisjoukon sekaan, jotteivat he huomaisi minua. "Mitäs kattelette?" kysäisin, kuin ohimennen yhdeltä olkihatuista, siltä kiharapää mieheltä. Kun vastausta ei kuulunut katsoin itse ihmisten yli. Joku makasi ihmisten keskellä aivan verisenä.