Herätessäni oli jo tullut ilta. Nousin istumaan ja samassa tajusin olevani sängylläni nukkumassa. Hetken aikaa katsoin ihmetellen ympärilleni, kunnes tajusin mitä oli tapahtunut. Vilkaisin toiselle puolen huonetta, jossa nukkui Ayumi, Chopper, Zoro sekä Usopp. Naurahdin mielessäni hiljaa ja nousin sängyltäni, mennen ulko-ovelle. Muut varmaan etsivät noita toisia, joten jos sattuisin vaikka heitä näkemään voisin kertoa heidän täällä olevan. Suljin oven varovasti perässäni ja lähdin astelemaan toria kohti.

Kiertelin ympäri kylää, mutta silti tuntui että en löytäisi heitä koskaan. Oli jo niin myöhä, että ei mikään kauppakaan olisi auki, joten sinne oli turha mennä. Ensimmäisenä vaihtoehtona tuli mieleen, että he olisivat menneet takaisin laivalle, mutta tuskin kuitenkaan he osaa jättäisivät kyläänkään. Päätin käydä vielä kulkemassa torin kautta, sillä itse ainakin vietin siellä usein aikaani näin iltaisin. En ollut edes kaukana siitä, sillä kadun päässä näkyi jo se suihkulähde. Muutamia ihmisiä siellä oli, mutta en näin kaukaa erottanut ketä. Jatkoin kävelemistäni eikä aikaakaan, kun olin jo suihkulähteen luona. Siinä istuivat kaikki loputkin olkihatuista eli Luffy, Nami, Sanji ja Robin. "Mooikka", sanoin ja hymyilinkin hieman. "Hei Yumi, tiedätkö missä Zoro, Chopper ja Usopp? Me ollaan koitettu haravoida koko kylä läpi, mutta ei heitä löydy", Nami kysyi minulta ja suustani pääsi väkisinkin tirskahdus. "He kaikki kolme ovat minun luonani. He saavat itse selittää tapahtuneet sitten, kun heräävät. Tekin voitte tulla sinne nukkumaan", selitin noille, sillä kyllä sinne mahtuisi vielä. "Yahhoo!" Luffy huudahti ja lähti kulkemaan summan mutikassa johonkin suuntaan. "Öm, toinen suunta", sanoin hänelle ja pian hän jo olikin menossa oikeaan suuntaan kohti.

Minun luonani tein heille pikaiset sängyt lattialle ja Nami pääsi sänkyyni, sillä hän vaati  päästä siihen. Kaikki nukahtivat ilmeisesti melkein heti, en tiedä sillä minun aikani meni siskoni vieressä istumiseen. Ei tuo toki ensimmäinen kerta ollut nähdä hänet tuollaisena, mutta kun ei hän aiemmin torilla ole maannut, kuin yleinen nähtävyys. Onneksi Chopper oli pätevä lääkäri ja osasi hoitaa varmaan helpostikin tällaiset jutut. Asetin pääni sängylle, jolla Ayumi oli ja koitin itsekin vielä nukkua, pian minä olinkin vaipunut jo kyynelten saattelemana uneen.

Aamulla kun heräsin, oli Ayumikin jo herännyt. Hän istui sängyllään katsellen minua, sekä noita toisia. Varmaan hänkin ihmetteli keitä he olivat, mutta ei sillä niin väliä olisi. "Yumi! Mikä majoituspaikka sinulla on täällä?" hän kysyi, kun tajusi minunkin olevan hereillä. "No tämä nyt on tällanen juttu vaan", vastasin ja virnistin hänelle hieman. "Mutta missä sinä itse olit saanut hommattua nuo kaikki haaverit?" kysyin häneltä hieman pakottavaan sävyyn. Kyllä minä jotenkin sen tiedon urkkisin itselleni, jos hän ei kertoisi. "No tuotatuota... Joku laiva taas tulitti meitä ja tämä saari oli lähin. Koko miehistö varmaan haavoittui, mutta toivottavasti hekin saivat apua", Ayumi kertoi minulle ja katseli tarkkaavaisesti Luffyä, Zoroa ja Robinia. "Ai jaa", sanoin hänelle ja haukottelin kerran. "Mutta sano Yumi. Onko nämä tässä olkihatut?" Ayumi kysyi minulta. 

 "Ayumi!" huudahdin, kun tajusin henkilön olevan siskoni. Hän oli ilmesesti tullut juuri takaisin mereltä. Hän oli nimittäin itse yksi merisotilas, tosin isä ei sitä ollut toivonut. "Menkää eestä!" karjuin ihmisille, jotka olivat Ayumin ympärillä. Kaikki vain tuijottivat minua ja kyyneleitäni, jotka valuivat pitkin poskiani. Osa ihmisistä tajusi häipyäkin jo paikalta, mutta muutamat jäivät  vielä. "Sinä", sanoin ja katsoin siihen yhteen olihattuun. "Etsi se pieni poro Chopper ja tulkaa minun talolle eteläpuolelle kylää", sanoin ja nostin siskoni reppu selkääni. "J- joo", tuo sanoi ja lähti juoksemaan johonkin suuntaan. Pyöräytin silmiäni ja lähdin raahaamaan itseäni, sekä Ayumia talolleni. 

Istuin ulko-oveni edessä ja pyyhin koko ajan kyyneliäni. Pian huomasin sen samaisen kiharapään tulevan tänne päin, mutta joku ihme poro mukanaan. Katsoin hetken aikaa heitä hämmästellen ketä hän toi mukanaan. "M-missä se siskosi?" poro kysyi hengästyneenä ja samassa oli jälleen Chopper. "A-a, sisällä", sain suustani sanottua ja kävin avaamassa oven hänelle, se toinenkin meni sisään, mutta minä jäin vielä ulos. He saisivat rauhassa tehdä mitä meinasivatkin, ei minua sinne enää tarvittaisi säätämään mitään. Kiersin talon toiselle puolelle, sillä siitä  näki rantaan, jonne yleensä kaikki laivat tulivat. Istahdin seinää vasten ja jäin katsomaan merelle päin, sinne minäkin tahtoisin mennä vielä joskus.

Hetken päästä kuulin askelia talon edessä, joku oli ilmeisesti tulossa luokseni. Pian hän tulikin jo minun luokseni ja istahti jonkin matkan päähän. "Mitä Usopp ja Chopper juoksivat tänne suuntaan?" tuo kysyi ja samassa tunnistinkin hänet Zoroksi. Toivottavasti muut nyt eivät ainakaan tulisi tänne. "No täällä oli nyt vaan sellanen tilanne päällä", sopersin ja hän vaikutti siltä, että ei kyselisi ainakaan tuosta asiasta enempää. Hiljaisuus leijaili ilmassa, mitä nyt talostani kuului välillä jotain ryskettä, jos Chopper ja Usopp siellä etsivät jotain, mutta sotkussa koko talo oli muutenkin. "Auymi on muuten merisotilasväkeä joten teidän ei kannata näyttäytyä hänelle", sanoin tuolle, sillä tiesin kuinka tunnollinen hän osasi olla. Minä olin tietenkin erikois tapaus, mutta muita hän voisi ottaakin kiinni. "Etkös sä ollut Yumi?" Zoro kysyi ja katseli itsekin merelle päin. "Ömm, joo. Mistä sä tiiät?" kysäisen, sillä en omasta mielestäni ollut maininnut nimeäni kertaakaan. "No sinun etsintäkuulutus sattui nyt olemaan vain tuolla tien vierellä", hän sanoi ja virnisti hieman. "Ai jaa, no ei se mikään suuren suuri palkkio oo, kun sen oon kuitenkin saanu vaan olemalla tällä kylässä", sanoin sillä en koskaan ollut käynyt merellä. Aina olin vain koittanut puolustaa kylää merisotilailta ihan vain myös muidenkin takia, joilla oli etsintäkuulutus. Hieraisin silmiäni ja pian olinkin jo nukahtanut siihen ulos seinää vasten.

Johdatin noita kylään päin, kyllä he sinne tästä osaisivat jo ilman minuakin. Minä liukenisin paikalta sitten siinä vaiheessa, kun minua ei enää huomioitaisi. Nuo ihmiset puhuivat jotain toisilleen takanani, mutta olin aivan omiin maailmoihini uppoutunut, joten mikäs siinä. Metsän reuna näkyikin jo, oltiinhan me sentään aika pitkään jo käveltykin. "Meillä on sitten pieni kylä. On siellä kauppa, baari ja ravintola. Ei lähinnä muuta", sanoin ja joukosta kuului ookoon kaltaista puhetta. "Onko teillä täällä kirjakauppaa?" Chopper kysyi joukosta. "Aa joo kyllä sekin löytyy", sanoin ja johdatin heidät kylän keskustaan. Siinä oli pienimoinen tori, jonka keskeltä löytyi suihkulähde. Siellä oli leikkimässä jälleen kylän nuorimpia. "Moikka Ami", sanoin eräälle tytölle. Hän oli ruokakaupan pitäjän tyttö, samassa kaupassa minä olin töissä. Kaikki kyllä tiesivät minun etsintäkuulutukseni, mutta ei sen perässä ikinä oikeastaan oltu edes. Kaupan pitäjä ei ilmeisesti pitänyt kuitenkaan minua parhaanakaan työntekijänä, sillä saatoin välillä varastaa itselleni sieltä jotain syömistä. Kuitenkin miehen vaimo käski pitää minut töissä, koska joskus isäni oli vaatinut heitä pitämään minusta huolen. Hän itse oli myöskin merirosvo, joten näin hänet viimeksi 3-vuotiaana, kun hän lähti jälleen joukkonsa kanssa merelle. Joskus vielä näkisin hänet, sillä niin hän minulle lupasi. Sitten, kun lähtisin täältä merelle. Vilkaisin tuohon porukkaan, kukaan ei enää tarkkaillut minua. Lähdin varoen hiippailemaan omaa taloani kohti. Samalla voisin käydä katsomassa, tarvittaisiinko kaupalla lisäapua. Raha alkoi olla taas vaihteeksi vähissä. 

Avasin taloni etuoven ja astelin sisään talooni. Näköjään merisotilaat olivat käyneet kääntämässä sen ympäri aivan totaalisesti. Kaikki tavarat olivat nimittäin aivan levällään ja vähäiset huonekalutkin siirretty paikoiltaan pois. Kävin hakemassa vähäiset rahani nopeasti, työntäen ne taskuuni. Astelin ulos mökkeröisestäni ja lähdin kauppaa kohti.

Matkalla törmäsin pari kertaa ihan kirjaimellisestikin, sillä ajatukseni harhailivat vain olkihatuissa, olivatko he oikeasti täällä vain lokitikun takia. Ehkäpä. Jatkoin kuitenkin aina kävelyäni, tavallisesta se minulle oli että törmäilen ihmisiin matkallani. Vilkaisin kirjakaupan ikkunaan päin ja samassa törmäsin jälleen.  "Anteeksi!" huusin nopeasti ja nostin katseeni törmäämääni ihmiseen. Tietenkin se sattui olemaan olkihattujen kokki, Sanji. "Ei se mitään neiti, minun vikahan se oli, kun en eteeni katsonut", hän sanoi ja repäisi kukan maasta, ojentaen sen minulle. "Ota vielä tämä kukkanen anteeksipyynnöksi", hän jatkoi ja minä kiitin hieman hölmistyneenä. Lähdimme kummaatkin jatkamaamme matkaamme sen kummempaa välittämättä. Parempi näköjään häneen törmätä, kuin vaikka Namiin. Huokaisin ja hymähdin hiljaa jatkaen matkaani. En usko, että he häiritsisivät tämän kylän eloa mitenkään erikoisesti. 

Astuin sisään kauppaan, mennen suoraan Carolin luo. "Moikka! Ootteko te kuullu niistä merirosvoista, jotka eilen illalla tuli tänne?" kysäisin häneltä, kuin ohimennen, mennen samalla hakemaan itselleni leipää ja vihanneksia. "Ai tänne on sellaisiakin tullut pitkästä aikaa", Carol sanoi ja vahti minua samalla, kun otin tavaroita käteeni. Kun uusi asiakas tuli sisään ja hän käänsi katseensa pois työnsin taskuuni muutaman omenan. Ei se nyt niin kauhea rikos ollut. Kävin maksamassa ihan ostamani ostokset, lähtien ne kädessäni ulos kaupasta. Voisin mennä vaikka metsän reunaan syömään ruokani, kuten yleensäkin. Huomasin kaikkien ihmisten parveilevan torilla, mukaan lukien tällä hetkellä myös osa olkihatuista. Ilmeisesti siellä oli menossa taas joidenkin katusoittajien konsertti tai niiden akrobaattien esitystä. He koittivat saada ihmisiltä rahaa esityksiltään, sekä huomiotakin. Huomasin torin laidalla muutaman merisotilaan vieläkin, joten menin nopeasti ihmisjoukon sekaan, jotteivat he huomaisi minua. "Mitäs kattelette?" kysäisin, kuin ohimennen yhdeltä olkihatuista, siltä kiharapää mieheltä. Kun vastausta ei kuulunut katsoin itse ihmisten yli. Joku makasi ihmisten keskellä aivan verisenä.

 Jälleen jouduin aivan paniikkiin. Heillä oli sentään aika korkeat palkkiot ja saarella oli merisotilaat. Minä nyökkäsin, koittaen pitää nyt kasvoni peruslukemilla. "Kuka sinua oli ampunut?" Chopper kysyi, muiden kuunnellessa aivan hiljaa. "No tänne saarelle tuli merisotilaat ja ne koitti saada minuakin mukaan", sanoin ja virnistin varovasti. Chopper nyökkäsi minulle ja joi teestään. Vilkaisin nuotioon päin, reppuni oli sen vieressä samoin kuin se varastettu miekkani. Koitin etsiä käsillä kuppiani hiekasta, huomaten pian sen särkyneen kiveen, teetkin valuneena maahan. Jälleen nostin hieman katsettani ylöspäin, vilkuillen mahdollisimman huomaamattomasti noita. Huomasin Zoron tarkkailevan minua sivusilmällään, toisten jutellessa jostain. Minä olin väsynyt ja aivan poikki kävelemisestä, kylään oli kuitenkin matkaa jonkin verran, enkä ollut nukkunut pariin päivään ollenkaan. Kuitenkin pysyin vielä hereillä, ihan vain vahtiaksenikin heitä. 

Kaikki olivat menneet jo nukkumaan, paitsi minä ja Zoro. Hän oli jäänyt vahtiin yön ajaksi, tai niin muut olivat ilmeisesti päättäneet. "Turhaan sä meidän takia valvot", tuo sanoi ja minä vastasin tuhahduksella, nousten kuitenkin ylös. Nappasin repun käteeni ja kävelin kauemmas muista, he nukkuivat nimittäin nuotion ympärillä. Istahdin maahan nojaten isoon kiveen. Nostin katseeni taivaalle, jossa näkyi jo tähdet ja pieni kuu. Hymähdin ja siirsin etuhiukseni ylös pois silmieni edestä. Vilkaisin vielä noihin merirosvoihin päin ja ajattelin odottaa heidän kaikkien nukahtavan ensin. Kuitenkin nukahdin itse kiveä vasten, sillä en jaksanut enää valvoa yhtään.

Aamulla heräsin eilisen nuotion vierestä, tajusin Namin olevan vieressäni. Nousin ylös hieman ihmeissäni, sillä enkös minä ollutkin mennyt kauemmas muista. "Huomenta unikeko", Nami sanoi ja kasasi peittoja pois maasta. Katsoin paikkaan jonne olin yöllä mennyt nukkumaan, mutta ei siellä mitään tavaroitanikaan ollut enää. "Yumi, voitko viedä meidät kylääsi?" Nami kysyi minulta ja minä olin ihan pihalla, mistä hän tiesi jo nimenikin. "T-tota joo kai", sanoin ja nousin nopeasti ylös, ottaen reppunikin maasta. Heitin sen olalleni ja suoristin vaatteitani. Osa tuli laivasta ulos ja osa tuli metsästä. "Mennään!" Luffy huudahti ja lähdimme metsään päin, minun johtaessa koko joukkoa. Jospa minä pystyisin jossain vaiheessa karkaamaan omalle talolleni.

 Kävelin metsässä pienellä polulla. Kädessäni tuntui viiltävä kipu, sillä saarellemme oli tullut merivoimat jostain syystä, tuskin minun etsintäkuulutukseni ja palkkion perässä. Ei, saarella oli muutama joilla oli isompikin palkkio, kuin minulla. Kuitenkin olin joutunut pakenemaan metsään, sillä luoti oli osunut olkapäähäni. Kävelin rantaa kohti, siellä ei ikinä kukaan käynyt sillä olin uskotellut koko kylälle siellä olevan vanhoja henkiä. Tuskimpa vaan, mutta meidän kylä nyt uskookin kaiken. Heitin reppuni ja miekkani rantahiekalle, sekin oli ollut vain nopeasti varastettu yhdeltä sotilaalta. Nappasin ison saniaisen lehden metsän reunasta ja sidoin sen olkapäähäni kiinni. Nopeasti sekin oli ihan verinen, mutta jospa se jotain vaikka auttaisikin. Istahdin ison kiven päälle tuijottelemaan taivaanrantaan laskevaa aurinkoa. Pian horisontissa näkyikin jo laiva. Koitin siristää silmiäni nähdäkseni olisiko meriväkeä tulossa vielä lisää vai olisiko se kenties merirosvoja, joita ei kyllä yleensä täällä päin näe. Hyppäsin reppuni luokse ja kaivoin sieltä terveellä kädelläni kiikarit esiin, jotta voisin nähdä paremmin. Silmäni pyöristyivät ja kiikarit tippuivat maahan. Se oli tosiaan merirosvolaiva! Paniikissa juoksin nopeasti pensaiden sekaan piiloon. 

Laiva pysähtyi rantaan ja sieltä hyppäsi ulos 4 miestä, 2 naista ja yksi pieni olio. Tanuki kenties? Mutta sillä oli sarvet joten, joku poro ehkäpä. Huomasin heidän kerääntyvän tavaroideni ympärille. Hetkinen! Vilkuilin ympärilleni nopeasti ja tajusin jättäneeni tavarani hiekalle. Nuo puhuivat jotain toisilleen ja yritin saada selvää heidän puheestaan, ei siitä kuitenkaan mitään tullut. Pian tuli aivan hiljaista ja minäkin koitin olla mahdollisimman hiljaa. Kuitenkin kipu kädessä tuntui jälleen, joten suustani pääsi pienen pieni inahdus. "Täällä on vielä joku", sanoi joku noista merirosvoista, lähtien kävelemään minua kohti. Käteni kohosi suun eteen jotenkin vaistomaisesti ja minä olin jo valmiina hyökkäämään, vaikka ilman miekkaakin, jonka voisin tarpeen tullen koittaa käydä hakemassa. Kyhjötin pensaassa ja painoin kättäni suutani vasten. Pian kuului pieni suhaus ja pensas levisi edestäni. "Ei meillä ole kultaa!" huusin ja juoksin miekkaani kohti. Kaikki vain katsoivat minua hämmmästellen, kun juoksin hakemaan heidän edestään miekkaa. Tartuin miekkaani ja menin kauemmas noista osoittaen heitä miekallani. En osannut edes käyttää sitä, mutta kuitenkin sai nyt kelvata minun tuulituuli-marjan lisäksi. Kaksi miestä katsoi minua hieman huvittuneesti, samoin mustatukkainen nainenkin. "Zephyr", sanoin ilmaan ja tuuli pöllyytti hiekkaa heidän päälleen. Lähdin juoksemaan miekka kädessäni metsää kohti, mutta törmäsin johonkin. Ei, vaan johonkuhun ja kaaduin polvilleni, miekan lentäessäni kädestäni maahan. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin yrittäessäni kurottautua miekkaan. "Hei ei me tehä sulle mitään pahaa", oranssi hiuksinen nainen sanoi ja tuli luokseni. Pian tajusin törmänneeni samaan mieheen, joka oli leikannut pensaankin kappaleiksi. Jälleen kipu tuntui kädessäni, koska nainen asetti kätensä olkapäälleni. Pyyhin kyyneleitäni käteeni ja nostin katsettani muihinkin. "Sanji tuo teetä ja etsikää te muut puita, sekä ruokaa", nainen sanoi ja nousi ylös. Tuo pieni tanukimainen olento juoksi luokseni. "Sinähän olet loukkaantunut", se huusi ja samassa oli jo ottanut lehden pois käteni ympäriltä. "Ei se oo mitään", sopersin ja nousin ylös, tönäisten olennon pois luotani. Lähdin horjuen kävelemään metsään päin, mutta pian jokin tarrautui minuun kiinni. Käsiä oli ilmestynyt puista pidättelmään minua. "Älähän karkaa minnekään", toinen naisista sanoi hymyillen ystävällisesti. Kyyneleet olivat edelleen poskillani ja koitin pyyhkiä niitä välillä. "Älkää tappako mua", kuiskasin ja jälleen se pieni olio änkesi käteni luokse. "Anna minä katson tätä", se sanoi ja tällä kertaa ymmärsin, että en voisi edes mennä minnekään tällä hetkellä, tuskin nämä ihmiset päästäisivät minua lähteemään. 

Hetken päästä minulla oli side kädessäni, viltti päälläni ja join teetä kauempana muista. He olivat tehneet tulen hiekalle ja juttelivat siinä. Olin saanut selville poron nimeksi Chopper, oranssihiuksisen naisen nimeksi Nami ja mustahiuksinen oli Robin. Samoin blondi mies oli Sanji ja kokki ilmeisesti. Pyörittelin kuppia kädessäni ja vilkuilin noita, josko voisin piankin jo karata täältä. Tällä hetkellä se vain näytti olevan mahdotonta. Pyyhkäisin vielä viimeiset kyyneleeni vilttiin ja nousin hieman horjuen seisomaan. Jokaisen katse kääntyi minuun, muttei Robinin. Kävelin heidän luokseen, asettuen polvilleni heidän eteensä. "Meillä ei ole kultaa eikä mitään arvokasta", sanoin ja tuijotin pehmeää hiekkaa allani. "Eihän me sitä", Nami korjasi sanomani nopeasti ja minä käänsin häneen katseeni. "Me vain ollaan täällä, kun lokitikku osoitti tänne saarelle", hän jatkoi vielä hieman anteeksipyytävä katse kasvoillaan. "Ai... No lokiin menee täällä ainakin viikko", sanoin ja nostin katseeni jälleen heihin. "Asutko sinä yksin tällä saarella?" Chopper kysyi ja katsoi minuun päin, minun puistellessa päätäni. "Täällä on koko kylä", sopersin, sillä ihan mukavilta he vaikuttivat. Katsoin jokaiseen päin vielä yksitellen, tutkien hieman tarkemmin. Pian ilmeenin järkyttyi ja teekuppini tippui maahan. "Te... te...", sönkötin, sillä  tajusin yhden olevan Monkey D. Luffy, toisen olevan Roronoa Zoro ja kolmannen Nico Robin. "O.. olet... oletteko te n-ne olkihattumerirosvot?" änkytin ja katsoin noita silmät suurina. He virnuilivat minulle ja nauru täytti ilman. "Totta kai", sanoi Luffy ja jatkoi nauruaan.