Kävelin metsässä pienellä polulla. Kädessäni tuntui viiltävä kipu, sillä saarellemme oli tullut merivoimat jostain syystä, tuskin minun etsintäkuulutukseni ja palkkion perässä. Ei, saarella oli muutama joilla oli isompikin palkkio, kuin minulla. Kuitenkin olin joutunut pakenemaan metsään, sillä luoti oli osunut olkapäähäni. Kävelin rantaa kohti, siellä ei ikinä kukaan käynyt sillä olin uskotellut koko kylälle siellä olevan vanhoja henkiä. Tuskimpa vaan, mutta meidän kylä nyt uskookin kaiken. Heitin reppuni ja miekkani rantahiekalle, sekin oli ollut vain nopeasti varastettu yhdeltä sotilaalta. Nappasin ison saniaisen lehden metsän reunasta ja sidoin sen olkapäähäni kiinni. Nopeasti sekin oli ihan verinen, mutta jospa se jotain vaikka auttaisikin. Istahdin ison kiven päälle tuijottelemaan taivaanrantaan laskevaa aurinkoa. Pian horisontissa näkyikin jo laiva. Koitin siristää silmiäni nähdäkseni olisiko meriväkeä tulossa vielä lisää vai olisiko se kenties merirosvoja, joita ei kyllä yleensä täällä päin näe. Hyppäsin reppuni luokse ja kaivoin sieltä terveellä kädelläni kiikarit esiin, jotta voisin nähdä paremmin. Silmäni pyöristyivät ja kiikarit tippuivat maahan. Se oli tosiaan merirosvolaiva! Paniikissa juoksin nopeasti pensaiden sekaan piiloon. 

Laiva pysähtyi rantaan ja sieltä hyppäsi ulos 4 miestä, 2 naista ja yksi pieni olio. Tanuki kenties? Mutta sillä oli sarvet joten, joku poro ehkäpä. Huomasin heidän kerääntyvän tavaroideni ympärille. Hetkinen! Vilkuilin ympärilleni nopeasti ja tajusin jättäneeni tavarani hiekalle. Nuo puhuivat jotain toisilleen ja yritin saada selvää heidän puheestaan, ei siitä kuitenkaan mitään tullut. Pian tuli aivan hiljaista ja minäkin koitin olla mahdollisimman hiljaa. Kuitenkin kipu kädessä tuntui jälleen, joten suustani pääsi pienen pieni inahdus. "Täällä on vielä joku", sanoi joku noista merirosvoista, lähtien kävelemään minua kohti. Käteni kohosi suun eteen jotenkin vaistomaisesti ja minä olin jo valmiina hyökkäämään, vaikka ilman miekkaakin, jonka voisin tarpeen tullen koittaa käydä hakemassa. Kyhjötin pensaassa ja painoin kättäni suutani vasten. Pian kuului pieni suhaus ja pensas levisi edestäni. "Ei meillä ole kultaa!" huusin ja juoksin miekkaani kohti. Kaikki vain katsoivat minua hämmmästellen, kun juoksin hakemaan heidän edestään miekkaa. Tartuin miekkaani ja menin kauemmas noista osoittaen heitä miekallani. En osannut edes käyttää sitä, mutta kuitenkin sai nyt kelvata minun tuulituuli-marjan lisäksi. Kaksi miestä katsoi minua hieman huvittuneesti, samoin mustatukkainen nainenkin. "Zephyr", sanoin ilmaan ja tuuli pöllyytti hiekkaa heidän päälleen. Lähdin juoksemaan miekka kädessäni metsää kohti, mutta törmäsin johonkin. Ei, vaan johonkuhun ja kaaduin polvilleni, miekan lentäessäni kädestäni maahan. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin yrittäessäni kurottautua miekkaan. "Hei ei me tehä sulle mitään pahaa", oranssi hiuksinen nainen sanoi ja tuli luokseni. Pian tajusin törmänneeni samaan mieheen, joka oli leikannut pensaankin kappaleiksi. Jälleen kipu tuntui kädessäni, koska nainen asetti kätensä olkapäälleni. Pyyhin kyyneleitäni käteeni ja nostin katsettani muihinkin. "Sanji tuo teetä ja etsikää te muut puita, sekä ruokaa", nainen sanoi ja nousi ylös. Tuo pieni tanukimainen olento juoksi luokseni. "Sinähän olet loukkaantunut", se huusi ja samassa oli jo ottanut lehden pois käteni ympäriltä. "Ei se oo mitään", sopersin ja nousin ylös, tönäisten olennon pois luotani. Lähdin horjuen kävelemään metsään päin, mutta pian jokin tarrautui minuun kiinni. Käsiä oli ilmestynyt puista pidättelmään minua. "Älähän karkaa minnekään", toinen naisista sanoi hymyillen ystävällisesti. Kyyneleet olivat edelleen poskillani ja koitin pyyhkiä niitä välillä. "Älkää tappako mua", kuiskasin ja jälleen se pieni olio änkesi käteni luokse. "Anna minä katson tätä", se sanoi ja tällä kertaa ymmärsin, että en voisi edes mennä minnekään tällä hetkellä, tuskin nämä ihmiset päästäisivät minua lähteemään. 

Hetken päästä minulla oli side kädessäni, viltti päälläni ja join teetä kauempana muista. He olivat tehneet tulen hiekalle ja juttelivat siinä. Olin saanut selville poron nimeksi Chopper, oranssihiuksisen naisen nimeksi Nami ja mustahiuksinen oli Robin. Samoin blondi mies oli Sanji ja kokki ilmeisesti. Pyörittelin kuppia kädessäni ja vilkuilin noita, josko voisin piankin jo karata täältä. Tällä hetkellä se vain näytti olevan mahdotonta. Pyyhkäisin vielä viimeiset kyyneleeni vilttiin ja nousin hieman horjuen seisomaan. Jokaisen katse kääntyi minuun, muttei Robinin. Kävelin heidän luokseen, asettuen polvilleni heidän eteensä. "Meillä ei ole kultaa eikä mitään arvokasta", sanoin ja tuijotin pehmeää hiekkaa allani. "Eihän me sitä", Nami korjasi sanomani nopeasti ja minä käänsin häneen katseeni. "Me vain ollaan täällä, kun lokitikku osoitti tänne saarelle", hän jatkoi vielä hieman anteeksipyytävä katse kasvoillaan. "Ai... No lokiin menee täällä ainakin viikko", sanoin ja nostin katseeni jälleen heihin. "Asutko sinä yksin tällä saarella?" Chopper kysyi ja katsoi minuun päin, minun puistellessa päätäni. "Täällä on koko kylä", sopersin, sillä ihan mukavilta he vaikuttivat. Katsoin jokaiseen päin vielä yksitellen, tutkien hieman tarkemmin. Pian ilmeenin järkyttyi ja teekuppini tippui maahan. "Te... te...", sönkötin, sillä  tajusin yhden olevan Monkey D. Luffy, toisen olevan Roronoa Zoro ja kolmannen Nico Robin. "O.. olet... oletteko te n-ne olkihattumerirosvot?" änkytin ja katsoin noita silmät suurina. He virnuilivat minulle ja nauru täytti ilman. "Totta kai", sanoi Luffy ja jatkoi nauruaan.